Heppakerho
on Meri-Lapin Ratsastajien alainen kerho joka aloitti toimintansa 16.10.2004
ja toimii tiivissä yhteistyössä Hevospalvelun
kanssa.
Heppakerho kokoontuu aina koulujen lukuvuoden ajan, nyt siis lomaillaan.
Kerhopäivä on
lauantai.
Tavoitteena opetella, kehittää ja ylläpitää hevosmiestaitoja sekä toimia turvallisesti eläimen kanssa ja lapsille mukava ja turvallinen tapa viettää vapaa-aikaa. Kerhossa opitaan asioita teoriassa ja käytännössä, askarrellaan ja leikitään. Kerhoa vetää Paula Kiuru.
Heppakerho aloitti toimintansa 16.10.2004. Aloitimme syksyn perusasioilla. Opettelimme hakemaan hevoset tarhoistaan, harjaamaan ne, puhdistamaan kaviot, loimittamaan, sitomaan hevonen kiinni, taluttamaan, satuloimaan, suitsimaan, laittamaan jalkasuojat ja pintelit, pesemään varusteet. Opettelimme myös perusasioita hevosesta eläimenä, tallikäyttäytymistä, sääntöjä ja turvallisuutta. Välillä tietysti myös leikimme ja pidimme hauskaa. Kerholaiset saivat myös kotitehtäviä.
Tähän mennessä kerholaisia oli niin paljon että jaoimme
kerhon kahteen ryhmään: Teinit 11-13 vuotiaat ja Tenavat 6-10
vuotiaat.
Tästä jäimme joululomalle.
Keväällä aloitimme Teinien kanssa seinätöillä. Käytimme tähän projektiin useamman lauantain. Aiheena oli ratsastuksen eri lajit (koulu, este ja maastoesteratsastus). Opettelimme myös hevosen ruumiinosat, värit ja merkit.
Tenavat aloittivat askartelemalla omista hoitsuistaan sukutaulut. Jatkoimme
sanaselityspelin ja tallisuunnistuksen parissa. Opettelimme oleelisimmat
ruumiinosat ja valitsimme maskottihepat, Eki ja Luna.
Yhteistyössä Teinien kanssa pidimme heppojen kauneuskilpailut
jossa voittajaksi kruunattiin Eki.
Tässä välissä pidimme kirjoituskilpailun
Kirjoituskilpailun tulokset:
MeLaRa:n touhukkaat heppakerholaiset ovat ehtineet kevään
aikana osallistumaan myös kirjoituskilpailuun.
Tuomaristo, Niina Pakonen ja Seija Salomäki, sai luettavakseen todella
hienoja kertomuksia, jotka saatte luettavaksenne tänne sivuille.
Kaikki saivat palkinnokseen aina tarpeellisia hevosenhoitotarvikkeita, jotka
luovutettiin juhlallisesti MeLaRa:n estekisoissa 14.5.2005.
- Voittaja = Piia Pekkala 12v. tarinallaan "Ikuinen
ystävä".
Piian omaperäisessä kertomuksessa on toivottua aitoa heppatunnelmaa. Onnea Piia! - Anna Pakonen 12v.tarinallaan "Unelmien ystävä"
- Miia Hohtari 8v tarinallaan "Kesäinen hevosseikkailu"
- Anni Kangas 12v. runollaan "Unelmaleiri"
Lisäksi osallistuivat:
Tiina Mäkivuoti 12v. runollaan "Kesäinen hevosseikkailu"
Elisa Olsen 12v. tarinallaan "Kesäinen hevosseikkailu"
Essi Knuutila 9v. tarinallaan. "Ikuiset ystävät"
Linkit kirjoituksiin vasemmalla linkkipalkissa.
Lopetimme "lukuvuoden" nyyttäreihin 28.5., jossa kaikki saivat diplomin ja ansioituneillimme jaettiin pienet palkinnot.
MeLaRa Maurus –palkinto jaetaan vuosittain. Vuoden 2005 palkinnon sai Anni Kangas. Onnea Anni!
Maurus on monessa suhteessa tallimme keulakuva kuten Annikin. Maurus ja Anni täyttävät seuraavat Maurus-palkinnon kriteerit:
- on ahkera, edustuskelpoinen, hänen kanssaan voi lähteä vaikka ihmisten ilmoille..!
- tekee parhaansa, on monitaitoinen ja yhteistyökykyinen
- ei kiroile, ei nirsoile
- pyytää anteeksi, jos tekee väärin toista kohtaan
- on huumorintajuinen
- auttaa aloittelevia ratsastajia tutustumaan lajiin
- haluaa kehittyä ratsastuksessa ja hevosmiestaidoissa, harjoittelee uusia asioita
- ei polta tupakkaa eikä juo kaljaa
- jos hän on eri mieltä, hän perustelee kantansa ja ehdottaa uusia ideoita
- on kaikkien ystävä, kohtelee hevosia hyvien hevosmiestapojen mukaisesti
- auttaa pienempiään, käyttäytyy aikuisia kohtaan kunnioittavasti
- on niin kullanarvoinen, ettemme antaisi häntä mistään hinnasta pois!
Myös ahkerimmat kerhokävijät palkittiin.
Isoista heppakerholaisista eniten kerhokäyntejä oli Tiina Autiolla
ja Anna Pakosella (24/25). Pienistä kerholaisista palkittiin Sonja
Pitkänen ja Piia Pekkala (24/25).
Lisäksi Jonna sai Vuoden Teini-kunniakirjan erikoismaininnalla
ja sukat.
Hieno homma! Onnea! Heppakerho jatkuu kesälomien jälkeen, tervetuloa kaikki uudet ja vanhat kerholaiset mukaan.
Heppakerhon retki Kempeleeseen
Heppakerho teki 4.3.06 retken Koivikon ratsutilalle Kempeleeseen. Retkeä oli kauan odoteltu ja lähtötunnelmat olivat kihelmöivät. Innokas joukko odotteli autoa tulevaksi (kuva 1), auto hieman myöhästyi mutta vihdoin päästiin matkaan. Tunnelma autossa oli iloinen (kuva 2) eikä kukaan edes voinut pahoin.
Perillä Mintti otti meidät iloisesti vastaan ja toivotti meidät tervetulleiksi, samalla hän vähän esitteli meille tallin toimintaa (kuva 3) jonka jälkeen siirryttiin tallinpuolelle ja tutustuttiin hevosiin (kuva 4).
Vanhoja tuttujakin tavattiin, riemukkainta oli Nallen kohtaaminen.
Mintti kertoi myös, kuinka heillä oli koulutettu hevosia mm. Naksun avulla. Saimme myös nähdä havainnollisen esimerkin miten homma toimi! Todella mielenkiintoista ja asia on sellainen josta olisi kyllä hauska kuulla enemmänkin!!
Mintti piti myös tehokkaan tunnin, mukaan oli ilmoittautunut isompikin joukko ratsastajia, mutta flunssa karsi osanottajia joten tunnille ilmoittautui vain neljä urheaa menijää (kuva 5). Tunnin jälkeen tytöt olivat kuumissaan mutta intoa täynnä, uusia asioita oli taas mietittävänä.
Lopuksi kokoonnuttiin vielä ryhmäkuvaan (kuva 6) ja kiiteltiin Mintti.
Kotimatkalle päästiin illan jo pimennyttyä (kuva 7) Kotimatka sujui rattoisasti, takapenkiltä kantautui tyttöjen heleä laulukuoro ja välillä hillitön kikatus! Retki oli onnistunut ja uutta jo suunniteltiin, mikä ettei, kyllähän tällaisen porukan kanssa on kiva matkustella!
Kiitos tytöt hyvästä matkaseurasta, Heppakerho edusti upeasti Meri-Lapin Ratsastajia!
Matkaterveisin
Paula
Vuoden 2006 Heppakerho-palkinnot jaettiin juhlallisesti kisaviikonloppuna 10.-11.6.2006.
- MeLaRa Maurus Palkinto luovutettiin lauantaina Sonja Pitkäselle ja Piia Pekkalalle.
- Vuoden Teini – kunniakirjan sai Mira Matinlompolo.
- Heppakerhon Piirustuskilpailun voittajaksi nettikansa äänesti Heidi Peltosen työn ja kaikki osallistuneet saivat tietenkin kunniakirjan.
Onnea kaikille voittajille ja sijoittuneille! Kauniita töitä tullaan näkemään Meri-Lapin Hevospalvelun tiloissa.
